SuomiAreena: Monimuotoista arkiruokaa pellolta kauppakassiin

Elonkierron järjestämässä SuomiAreena-paneelikeskustelussa torstaina 14.7.2022 pohdimme, millainen olisi suomalainen monimuotoisuusdieetti, josta hyötyisivät niin ympäristö kuin kuluttaja. Vinkkejä tällaiseen ruoan tuottamiseen ja kuluttamiseen tarjoilevat myös Hämeen ammattikorkeakoulun ja Marttojen blogit ja podcastit. Poimi tästä luku- ja kuunteluvinkit!

Oma puutarha on monimuotoisuuden lähde

Martat muistuttavat, että jokaisella kotipihalla on merkitystä luonnon monimuotoisuudelle. Monimuotoinen kotipiha -hankkeessa on tuotettu paljon tietoa siitä, kuinka valikoit kasveja, hoidat kotipihaa ja muilla tavoin tuet oman kotipihasi monimuotoisuutta. Voit esimerkiksi tutustua monimuotoisen pihan oppaaseen ja testata, onko oma pihasi monimuotoinen.

Martat kannustavat vastuulliseen puutarhanhoitoon ja kasvattamaan ruokaa itse.  Valitsemalla kestäviä ja luonnonmukaisia työtapoja, käyttämällä eloperäisiä lannoitteita ja kierrättämällä huomioit myös ympäristön ja tuet luonnon monimuotoisuutta. Sato omalta kasvimaalta maistuu mahtavalle ja se kannattaa kerätä tarkkaan talteen!

Jotta yksi maapallo riittää myös lapsenlapsillemme

Marttojen tuottamassa Kestävästi arjessa -podcastissa pureudutaan kestävään arkeen erityisesti ruuhkavuosia elävien lapsiperheiden kannalta. Podcastin kantavana teemana on, että muutoksia on tehtävä, jotta yksi maapallo riittää myös lapsenlapsillemme.

Esimerkiksi jaksossa 2 pohditaan muun muassa, miten voisi tehdä muutoksia arkirutiineihin ja muuttaa ruokavaliotaan kasvisvoittoisammaksi. Miksi niin edes pitäisi tehdä? Miten läheiset otetaan mukaan kun halutaan syödä kestävämmin: terveellisesti ja ympäristöystävällisesti? Kuuntele jakso 2: Arkiruoka muuttaa maailmaa

Jaksossa 12 puolestaan pohditaan, saako kuluttamisesta puhua syyllistävään sävyyn. Keskustelussa mietitään, miten luoda lapsille myönteisiä kokemuksia, ja ottaa heidän huolensa tosissaan. Kuuntele jakso 12: Saako syyllistää?

Jokainen voi vaikuttaa omilla valinnoillaan

Myös Hämeen ammattikorkeakoulun HAMK:n Porkkanapuu-blogissa Päivi Fält kirjoittaa, että jokainen meistä voi vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen omilla teoillaan ja valinnoillaan. Hän listaa vinkkejä, joilla arkiset valinnat muuttuvat vaikuttaviksi.

  • Osta vain todelliseen tarpeeseen ja suosi kierrätystä. 
  • Suosimalla lähellä tuotettua kasvispainotteista ruokaa voit vähentää ruokailun aiheuttamia ympäristövaikutuksia. 
  • Kun liikut metsässä, vie aina roskat mukanasi pois ja pidä koirat kytkettyinä, jotta ne eivät häiritse metsän eläimiä.
  • Jos sinulla on omaa pihaa, älä hoida sitä liian ahkerasti. Anna voikukkien ja apilan kukkia, niin pörriäisillä riittää ruokaa. 

Pelto-observatorio viljelijän apuvälineenä

Hämeen ammattikorkeakoulun johtava tutkijayliopettaja Iivari Kunttu kirjoittaa HAMK Beat -blogissaan, että elintarviketeollisuuden asettamat päästövähennystavoitteet koskettavat yhä useampaa ruoan tuottajaa. Maatilojen pitää siis kehittää tuotantomenetelmiään vastaamaan näitä tavoitteita.

Alkutuotannon päästöjen vähentämisessä maatalouden hiilensidonta on keskeinen tekijä. Hiilensidontaa voidaan edistää uudistavan viljelyn menetelmien käyttämisellä. Uudistavan viljelyn menetelmien kehittämisessä ja sen tulosten todentamisessa tarvitaan digitaalisia työkaluja, Suomalainen Carbon Action yhteenliittymä, Ilmatieteen laitos, Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK, Suomen ympäristökeskus SYKE ja Helsingin yliopisto ovat vuodesta 2019 alkaen kehittäneet Pelto-observatorio -nimistä digitaalista alustaa havainnollistamaan peltoekosysteemien toimintaa ja tutkimusmenetelmiä. Se näyttää tietoa kasvillisuuden ja maaperän prosesseista ja niihin vaikuttavista tekijöistä osin lähes reaaliajassa. Pelto-observatorion ydin on Ilmatieteen laitoksen tutkijoiden kehittämä menetelmä seurata ja ennustaa peltoekosysteemin toimintaa ja hiilitasetta.

Avoimeen dataan perustuva käyttöliittymä paitsi palvelee viljelijöitä, tutkijoita ja muita tuotantoketjun toimijoita, se myös tarjoaa suurelle yleisölle avoimen rajapinnan uudistavan viljelyn kehityksen seuraamiseen. Lue lisää pelto-observatoriosta!

Lue myös muut SuomiAreena-blogipostaukset

Sirpa Kurppa: MONIMUOTOISUUS, SIETÄMÄTÖN UHKA VAI SIETÄMÄTTÖMÄN UPEA TILAISUUS?
Petteri Lillberg, Demos Helsinki: PLANETAARINEN RUOKAVALIO JA KESKI-IÄN KRIISI
Päivi Rönni, MTK Häme: MONIMUOTOISUUSDIEETTIÄ MAATALOUSPOLITIIKKAAN

Seuraa keskustelua joko paikan päällä Porissa kaupungintalon pihalla 14.7.2022 klo 15.00-15.45 tai streamin kautta MTV3-Katsomossa!

Skip to content