Yhdistyksen säännöt
1 § Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Elonkierron Ystävät ry ja sen kotipaikka on Jokioinen.
2 § Tarkoitus ja toiminta
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää Elonkierto-puiston toimintaa Jokioisilla ja Elonkierron tunnettavuutta.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys
– tekee esityksiä ja aloitteita
– toimii muilla vastaavilla tavoilla tarkoituksensa toteuttamiseksi.
Tarkoituksensa tukemiseksi yhdistys voi
– hakea ja ottaa vastaan avustuksia
– hankkia omistukseensa tai hallintaansa toimintansa kannalta tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta
– järjestää asianmukaisella luvalla rahankeräyksiä ja arpajaisia.
3 § Jäsenet
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. Kannattajajäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa. Elonkierron Ystäviin liittyvät yhdistykset ja järjestöt ovat kannatusjäseniä.
Varsinaiset ja kannattajajäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus. Kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksessa kutsua henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut yhdistyksen toimintaa.
4 § Jäsenen oikeudet
Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella varsinaisella jäsenellä, kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä yksi ääni. Kannattavalla jäsenellä on läsnäolo- ja puheoikeus, mutta ei äänioikeutta.
5 § Jäsenen velvollisuudet
Varsinainen jäsen on velvollinen maksamaan liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun. Kannattajajäsen on velvollinen maksamaan liittymismaksun ja vuotuisen kannattajajäsenmaksun. Kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä ei ole liittymismaksua eikä jäsenmaksuvelvollisuutta.
6 § Jäsenen eroaminen
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla eroamisesta yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi.
7 § Jäsenen erottaminen
Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistyksen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai enää täytä laissa tai säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.
8 § Hallitus
Yhdistyksen hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja vähintään neljä ja enintään kahdeksan varsinaista jäsentä. Hallitukseen valitaan vähintään kaksi ja enintään kahdeksan varajäsentä.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja keskuudestaan tai ulkopuoleltaan rahastonhoitajan, sihteerin ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi. Varajäsenet eivät ole henkilökohtaisia ja sijaantulojärjestys määritetään varajäsenten valinnan yhteydessä.
Lisäksi yhdistykselle muodostetaan visionäärinen ohjausryhmä, joka tukee yhdistyksen hallituksen toimintaa. Hallitus valitsee visionäärisen ohjausryhmän.
9 § Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja, hallituksen oikeuttama henkilö, kukin yksin.
10 § Tilikausi
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
11 § Toiminnantarkastus
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajille viimeistään kuukautta ennen sitä kokousta, jossa tilinpäätös vahvistetaan. Toiminnantarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen kyseistä kokousta hallitukselle.
12 § Yhdistyksen kokoukset
Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta. Yhdistyksen kevätkokous pidetään tammi-toukokuussa ja syyskokous syys-joulukuussa hallituksen tarkemmin määräämänä päivänä.
Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien/tilintarkastajien lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
7. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. vahvistetaan toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio
6. vahvistetaan varsinaisten jäsenten liittymis- ja jäsenmaksun suuruus sekä kannattajajäsenten liittymis- ja kannattajajäsenmaksun suuruus
7. määritetään hallituksen koko
8. valitaan hallitus kohdan 8 mukaan
9. valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja varatoiminnantarkastajaa taikka yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja varatilintarkastajaa tarkastamaan kuluvan tilikauden tilejä
10. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kevät- tai syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
13 § Päätöksentekojärjestys
Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
14 § Ylimääräinen kokous
Ylimääräinen kokous pidetään kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.
15 § Kokouskutsutapa
Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään 14 päivää ennen kokousta kirjeitse tai sähköpostitse jäsenen ilmoittamaan osoitteeseen.
16 § Sääntöjen muuttaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta.
17 § Yhdistyksen purkaminen
Päätös yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava yhdistyksen purkamisesta.
Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla.