nähtävyydet lähellä

Elonkierron alueella sijaitsevalla Lounais-Hämeen Uranuksen observatoriolla järjestetään joka kuun 15. päivä yleisölle avoimia havaintoiltoja. Tähtitorni sijaitsee n. 300m Elonkierron makasiinista eteenpäin.

Uranus on rakentanut myös aurinkokuntamallin joka levittyy Jokioisilta Tammelaan ja Somerniemelle asti. Elonkierrossa sijaitsevan auringon mallin halkaisija on 9,3m, joka on 150 miljoonasosa oikean auringon läpimitasta eli 1,38 miljoonaa km.

Jokioisten kartano oli aikanaan Suomen suurin kartano, jonka päärakennus on valmistunut 1798. Nykyään tuolla 3,4 hehtaarin kartanoalueella kasvaa nelisen sataa puuta, joista vanhimmat, tammet, ovat yli 200-vuotiaita. Kartanopuiston länsipäästä on myös pääsy Elonkiertoon ja Willebrandin haudalle. Vanhassa tapulimakasiinissa on kesäisin vaihtuvia taidenäyttelyitä.

Luonnonvarakeskus ylläpitää ja esittelee Wendlan puutarhassa Jokioisten kartanon vanhoja kasvikantoja. Lisäksi puutarhassa on kansallisia kasvigeenivaroja, kuten japaninruusukvitteneitä, ilmasipuleita ja hapankirsikoita. Puutarhan kasvien esittelyissä kiinnitetään erityistä huomioita kasvigeenivaralliseen merkitykseen eli kasvien kulttuurihistoriaan ja lajin sisäiseen monimuotoisuuteen.

Ferrarian rinne on puisto, joka esittelee konkreettisesti suomalaisten hedelmä- ja marjakasvien monimuotoisuutta ja viljelyhistoriaa. Ferrarian rinne sopii kouluille, puutarhojen syötävistä marjoista ja hedelmistä kiinnostuneille henkilöille tai ryhmille.

Jokioisten Museorautatien museojuna liikennöi kesäviikonloppuisin ja talvella erikoistapatumissa reitillä Jokioinen – Minkiö – Humppila. Rautatien Jokioisten-päätepysäkki sijaitsee alle kilometrin päässä Elonkierrosta. Minkiön asemalla sijaitsee kapearaidemuseo, matkamuistomyymälä ja kesäkahvila.

Skip to content