ELONKIERTO OMATOIMISESTI
Mitä kaikkea Elonkierrosta löytyy? Mihin puistossa voi tutustua? Tekemistä on niin paljon, että aikaa saa kulumaan vaikka koko päivän!
kävellen tai lenkkeillen
Tee elonkierros Elonkierron hiekoitettua tiedepolkua pitkin tutustuen kasvustoihin ja eläimiin – kierroksen pituus on noin 1,5 km.
Kiertele viitoitettu metsäpolku – hyvä vaihtoehto esimerkiksi hellepäivänä tai sieniaikaan.
Tutustu Loimijokirantaan rantapolulla, jonne pääset ohittamalla savusaunan ja edeten laavulle. Polku alkaa laavun edestä. Varaudu tukevilla jalkineilla ja seikkailumielellä, sillä polku on paikoin vaikeakulkuinen.


polkupyörällä
Elonkierron hiekoitetun polun voit ajaa myös pyörällä, mutta tee se varovaisesti jalankulkijat, erityisesti lapset, ohittaen ja eläimiä häiritsemättä.
Voit myös lainata Makasiinista riksapyörän, jos haluat kuljettaa lapsia ja liikuntarajoitteisia. Riksapyörän kuljettamisen ja siinä kyydissä olon toteutat omalla vastuullasi.
vesiteitse Loimijoelle
Elonkierrosta on lainattavissa kanootti (turvaliiveineen), jonka avaimen saat Elonkierron makasiinista. Kanootilla melominen tapahtuu omalla vastuullasi.
Savusaunan luona olevalta laiturista voit lähteä vaikka suppailemaan omalla laudallasi.
Laiturin läheltä lähtee myös rantapolku, jota pitkin saa kävellen hienon tuntuman Loimijoen töyräisiin.


lepäillen ja eväsretkestä nautiskellen
Elonkierron polun varrelta löytyy useita istumakatoksia – voit nauttia omia eväitäsi tai tilata Elonkierron kahvilasta eväskorin.
Elonkierron laavu on vapaasti käytettävissä, mutta tuo itse makkaroiden tai vaikka tikkupullan paistamista varten polttopuut tai osta ne Makasiinikahvilasta.
Elonkierron kahvilasta voit lainata myös riippukeinun, jonka voit virittää alueen metsiköihin luonnossa lepäilyä tai vaikkapa perheen pienimpien päiväunia varten.
lasten kanssa viihtyen
Lapset ovat yleensä ihastuneita eläimiin – anna heille siihen aikaa ja ohjaa lapsia suhtautumaan eläimiin uteliaasti mutta kunnioittavasti.
Makasiinin pihalla on iso hiekkakasa lapsia varten, makasiinin perällä on olkipomppis ja makasiinin ympärillä kepparirata. Olkipomppis on käytössä kahvion aukioloaikoina ja pihalla olevat kohteet aamusta iltaan.


koiran kanssa virkistyen
Elonkierto on oivallinen alue koiran kanssa lenkkeilyyn. Pidäthän koirasi hihnassa ja keräät ulosteet kakkapussiin, jonka voit jättää parkkipaikan roskalaatikkoon.
Makasiinin edestä löytyy vesihana ja kuppi janon yllättäessä. Ethän anna koirasi häiritä muita vierailijoita tai Elonkierron eläimiä.
Rauhallinen koira on tervetullut myös Makasiinikahvioon!
oppien ja viihtyen
Elonkierron polulta löytyy uusitut infotaulut. Tutustu omatoimisesti niihin.
Kahviosta saat ohjeet ötökkäkierroksen toteuttamiseen ja Ketokasvikurkistukseen.
Kesäisin järjestetään useita teemailtoja ja tapahtumia. Seuraa Elonkierron kalenteria!


leiriytyen
Asuntoautolla tai -vaunulla voit viettää yön Elonkierron parkkialueella. Huolehdithan kuitenkin, että alue säilyy siistinä, etkä öiseen aikaan häiritse Elonkierron rauhaa.
Elonkierrosta löytyy paikkoja myös telttaleiriytymiseen. Ota tässä tapauksessa yhteys makasiinikahvioon.
Miten täällä ikinä aikaa vietätkään…
Meille on tärkeintä, että viihdyt ja kanssavierailijasi viihtyvät myös. Olet tervetullut ottamaan kaikissa kysymyksissä yhteyttä Elonkierron kahvilaan tai yhdistyksen toiminnanjohtajaan. Merkitsethän puumerkkisi portilla olevaan vieraskirjaan!
Tervetuloa toistamiseen, myös syksyllä ja talvella! Polut aktivoituvat myös joulun ja pääsiäisen aikaan. Jos vielä tulee luminen talvi – talvella Elonkierrossa hiihdetään.