Eläinten talvikuulumisia

Elonkierron viime kesän eläinten talvikuulumisia: Kyyttö Sara viettää päiviään Ahlmanin navetassa, sen odotetaan poikivan elokuun puolessa välissä. Salviasta selvisi, että se on ns. free martin, eli oli syntyessään kaksonen sonnivasikan kanssa, joka mahdollistaa naudalle munasarjojen puuttumisen, eikä näin ollen siis voi tiinehtyä.

Lammasuuhet myös puolestaan pyöristyvät hyvää vauhtia kotitilallaan Urpolassa, karitsoita siis sielläkin odotellaan.

Viime pääsiäisenä munista kuoriutuneet Elonkierron kanat asuvat uudessa kodissa 10 kanan ja kolmen kukon parvessa. Ensimmäiset munat ne pyöräyttivät 28. lokakuuta. Ihmisiin vähän liiaksikin kesän aikana ”rakastunut” harmaa Savi-kukko säästi ihmisten ahdisteluistaan huolimatta henkensä ja asuu myös Urpolan tilalla Pitkäjärvellä.

Talli Poninhännän tammat ovat myös kaikki todettu tiineiksi ja ensimmäisiä varsoja odotetaan syntyväksi toukokuun alkupuolella, näihin pääseekin tutustumaan ensi kesänä Elonkierron laitumilla. Osa viime kesän varsoista on myyty ja ne ovat jo muuttaneet uusiin koteihin.

Hevosista nuorimmat, nyt 4-vuotiaksi kääntyneet tammat Cinna ja Ruska ovat ns. hevosten ratsastuseskarissa ja mahdollisuuksien mukaan osallistuvat jo ensi keväänä joihinkin nuorten hevosten kilpailuihinkin.

Skip to content