Mistä tietää, että kesä on tullut? Siitä, että Elonkierron kanat ovat paikalla!
Elonkierron ensimmäiset kesäasukkaat, viisi kaunista kanaa ja kukko Nestori tervehtivät tulijoita jo Elonkierron polun alkupuolella. Elonkierron kanat ovat tänä vuonna suomalaisen maatiaiskanan harvinaisinta Jussilan kantaa. Näitä kanoja on jäljellä vain noin 120 yksilöä.
Muut puiston eläimet eli alkuperäisrotuiset hiehot, vuohet ja lampaat sekä hevoset, ponit ja possut saapuvat puistoon suunnilleen kesäkuun puoliväliin mennessä. Myös uusia asukkaita on puistoon tulossa – pysy kuulolla vaikkapa Elonkierron Facebook-sivun kautta!
Elonkierto on upea kotimaan matkailukohde kauempaakin tuleville. Puistossa voi nauttia avarasta maisemasta, erilaisten luontoympäristöjen tuoksuista, väreistä ja äänimaailmasta. Lisäksi puiston hoidettuja ja vapaana kasvavia kasveja, eläimiä sekä monimuotoisen ruoantuotannon opastauluja voi tutkia vaikka koko päivän, tai käynnin voi jakaa vaikka useammalle päivälle.
Lasten ja aikuistenkin ikisuosikki on Makasiinista löytyvä olkipomppis, jossa saa peuhuta sydämensä kyllyydestä.
Makasiinikahvila palvelee nälkäisiä ja janoisia
Elonkierrossa ei tarvitse jäädä nälkäiseksi tai janoiseksi. Puiston täysin uudistunut makasiinikahvila avasi ovensa keskiviikkona 1.6. Kahvilassa palvelevat paikalliset Tammelan 4H-yhdistyksen nuoret sekä Elonkierron omaa ja talkoohenkilökuntaa.
Kahvila on avoinna koulujen alkuun asti maanantaista lauantaihin klo 10-19 ja sunnuntaisin klo 11-17. Elokuun puolivälin jälkeen aukioloajat painottuvat iltoihin.
Kahvilan valikoimista löytyy makeaa ja suolaista syötävää, kahvia, teetä, limsaa ja mehua sekä tietysti jäätelöä. Kahvilassa on myös Elonkierron sekä yhteistyökumppaneiden tuotemyyntiä.
Maksuvälineinä kahvilassa käyvät käteinen ja kortti.

Elonkierto on loistava kotimaan matkailukohde. Esimerkiksi kesälomaretkellä kannattaa koukata myös puiston alueen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan Jokioisten kartanopuistoon. Jokioisten vierailuun suosittelemme yhdistämään myös käynnin upealla museorautatiellä. Lue lisää Jokioisten tarjoamista matkailukohteista sekä lounaspaikoista ja kahviloista yhdessä kunnan kanssa tuottamastamme Löydä Jokioinen -esitteestä!
Lämpimästi tervetuloa Jokioisille ja Elonkiertoon!