Oma lapsuuteni kului kallioilla ja puissa kiipeillessä. Samalla kertyi monenlaisia hyödyllisiä fyysisiä ja sosiaalisia taitoja, joita nyt ehkä ajattelee itsestäänselvyyksinä.
Elinympäristömme ovat kuitenkin jatkuvassa muutoksessa, ja 2020-luvulla lasten ja aikuisten elämä on monin tavoin varsin erilaista kuin muutama vuosikymmen sitten.
Varsin usein ihmisten aika kuluu sisätiloissa, ja sähköisten näyttöruutujen äärellä. Niin kuin itsellänikin tätä kirjoitellessa.
Mitä oikeastaan menetämme, jos päivittäinen elämä alkaa siirtyä liiaksi sisätiloihin?
Luonnon terveysvaikutukset
Tutkimus on tunnistanut jo useita luontoon ja ulkoiluun liittyviä terveysvaikutuksia. Luonto rauhoittaa ja vahvistaa positiivista mielialaa, houkuttaa liikkumaan sekä tukee immunologista puolustusta. Se antaa myös ihmiselle merkityksellisiä toiminnan ja sosiaalisen vuorovaikutuksen kokemuksia.
Kuva: Tutkimuksen todentamia luonnon terveysvaikutuksia.
Ihan parasta luonnossa lienee se, miten jokainen ihminen voi hakeutua häntä itseään parhaiten palvelevien luontoelämysten pariin.
Samalla luontoteema voi kuitenkin johdattaa myös laaja-alaisempien terveyskysymysten äärelle.
Psykoterapeutti Laura Mannila nostaa kirjassaan esille kysymyksen siitä, minkälaista on ihmisen osalta ’lajinmukaisen elämän’- malli, joka estää sairauksien ennen aikaista kehittymistä.
Digiajan terveyshaitat
Tässä ajassa saatamme ensi sijassa tarvita irtiottoja koneellisen ajattelun, toiminnan ja kanssakäymisen malleista. Modernin yhteiskunnan ja lisääntyneen teknologian hintana on osaltaan ollut myös elämänlaadun heikkeneminen.
Liian runsas ajanvietto ruutujen äärellä jättää mielen helposti hälyiseksi ja ylikuormittuneeksi, kun taas keho riutuu liikunnan puutteessa.
Koneiden tahdittamat ’nopean ajan ympäristöt’ vievät herkästi mukanaan. Ihminen lajina on erityisen lahjakas sopeutumaan kulloiseenkin toimintaympäristöön.
Koneiden rinnalle eläessä meistä monikin saattaa olla jatkuvassa lievän ylivireyden tilassa. Tämä kuulostaa ehkä tehokkaalta, mutta tarkoittaa myös monia haitallisia vaikutuksia. Hengitys puuttuu pinnalliseksi, ja tekemisestä tulee enemmän nopeatempoista reagointia kuin viisaaseen harkintaan ja vastuunottoon perustuvaa toimintaa.
Fysioterapeutti Juho Jäppinen (Meijän Polku) on antanut ilmiölle osuvan nimen – ’sammaloituneen mielen oireyhtymä’, mikä kertoo passiivisten elämäntapojen yleistymisestä ja vähäisistä luontokontakteista.
Samaan suuntaan johdattaa myös keskustelu ’hitaan elämän’ malleista. Tällöin halutaan panostaa tavaroiden haalimisen sijaan arjen vuorovaikutukseen sekä omaan itseen, toisiin ihmisiin, että lähiympäristöön. Hitaan elämän mallit eivät mitenkään tarkoita teknologian hylkäämistä, vaan ennen muuta pohtivat teknologian viisasta käyttöä. Tärkeintä on ihmisten halu elää oman näköistä elämää ja tehdä työtä, joka ei uuvuta ja lannista, vaan voimaannuttaa ja rikastaa.
Kehollisuus vie läsnäoloon
Tien löytäminen digiajassa takaisin mielen ja kehon hyvinvointiin voi tapahtua muun muassa kehollisuuden tukemana.
Kehollisuus ja käsillä tekeminen on lääke, joka johdattaa hitauden, pysyvyyden ja selkeyden maailmaan. Ne mahdollistavat ihmisen oman tasapainon ja mielenrauhan hakemisen. Ne ovat keinoja edistää keskittymistä, harjoitella kärsivällisyyttä sekä oppia sitkeyttä haasteellisten asioiden parissa.
Monikin näistä ehkä teemoja, joiden osalta on helppo havaita tässä ajassa tiettyä inhimillisten kykyjen taantumista.
Italialainen kasvatustieteilijä, Maria Montessori, tiesi sen jo kauan sitten: käsien liikkeen ja kognitiivisen oppimisen välillä on vahva yhteys. Käsillä tekemien vie uusien asioiden tutkimiseen, luovuuteen ja hoksaamiseen.
Myös ihmisten välinen vuorovaikutus muuttuu siirryttäessä sähköisten ruutujen äärelle. Parhaiten ruudut toimivat rutiininomaisten asioiden käsittelyssä. Kun ihmisten kehonkieleen liittyvät pienet vivahteet jäävät pois, saattaa varsinkin haasteellisten asioiden käsittely mutkistua.
Kuva: Elonkierto-puisto mahdollistaa monenlaista arjen pientä puuhailua, -ja lajinmukaista elämää.
Kehollisen kohtaamisen myötä vuorovaikutus vahvistuu ja monipuolistuu. Pienikin äännähdys tai suupielen värähdys voi välittää kumppanille viestin siitä, miten ääneen lausuttuja sanoja tulisi tulkita ja arvottaa.
Luonto voikin tässä ajassa olla erityisen arvokas sen suhteen, mitä opimme digiaikaan liittyvistä rajoitteista sekä ihmisen lajinmukaiseen elämään ja terveyden vaalimiseen liittyvistä tarpeista.
Kirjoittaja Anja Yli-Viikari työskentelee Luonnonvarakeskuksen tutkijana. Kirjoitus on tehty Interactive Gardens -hankkeessa.
