Maanantaina 20.5.2024 juhlitaan Maailman mehiläispäivää! Mehiläisten tarpeellisuus jo tiedetään, onhan kerrottu itsensä Albert Einsteinin sanoneen ”Jos mehiläiset häviäisivät, ihmiskunta selviytyisi vain pari vuotta”. Oli sanonta kenen tahansa, ei ihmiskunta ilman mehiläisiä sukupuuttoon kuolisi. Ruokahuolto joutuisi kyllä koetukselle. Kolmasosa ruoasta saadaan hyönteisten pölyttämistä kasveista. Vaikka myös ampiaiset ja kimalaiset osallistuvat pölytykseen, mehiläisten osuus on suurin.
Mehiläiset elävät yhteiskuntana, jossa jokaisella mehiläisellä on oma erityinen tehtävänsä toimiessaan yhteiskunnan hyväksi. Yhdessä mehiläispesässä voi olla parhaimmillaan keskikesällä jopa 60–70,000 mehiläistä. Mehiläiset keräävät kukista mettä ja siitepölyä, jota ne kuljettavat pesiinsä nuorten mehiläisten ruoaksi. Medestä mehiläiset valmistavat hunajaa, jota ne varastoivat pesiin yhteiskunnan talviruokavarastoksi. Yhdessä pesässä voi olla hunajaa keskimäärin 40 kiloa.
Elonkierron alueella tarhataan italialaisrotuisia mehiläisiä, joka on Suomen yleisin mehiläisrotu. Niitä suositaan niiden lauhkean luonteen ja melko hyvän hunajatuotannon vuoksi. Myös pölyttäjinä ne toimivat kohtuullisen hyvin, joskin viileinä päivinä lento on vähäisempää. Kulunut talvi oli mehiläisille kohtuullisen haastava ja jonkin verran mehiläisyhteiskuntia menetettiin talven aikana. Tulevalle kasvukaudelle tuodaan lisää mehiläisyhteiskuntia huolehtimaan puiston pölytettävistä kasveista. Myös Elonkierrossa tuotettua hunajaa tulee Makasiinikahvilaan myyntiin.
Teksti: Sakari Raiskio | Kuvat: Pirjo Mutkala