Elonkierrossa on ihmisten lisäksi kesätöissä joukko eläimiä. Ne ilahduttavat kävijöitä, mutta hoitavat myös maisemaa ja lisäävät biodiversiteettiä laiduntamalla. Hevosten ja kanojen lisäksi Elonkierrosta löytyy kolmenlaisia märehtijöitä eli nautoja, lampaita ja vuohia. Roduiltaan kaikki muut paitsi lampaat ovat alkuperäisiä suomalaisia maatiaisia.
Suomenhevostammat Noituva ja Vanaja ovat viettäneet Elonkierrossa jo useamman kesän ja ottavat tehtävänsä leppoisasti. Voit tehdä tuttavuutta niiden kanssa syöttämällä niille ruohoa, mutta ole varovainen sillä hevosilla on vahvat hampaat. Hevosaitauksessa on sähköaita, mutta vaikka siihen koskettaminen tuntuu ikävältä, se ei ole vaarallista. Voit vaikka kokeilla sitä varovasti heinällä.
Elonkierron kanat asustavat kierroksen alkupäässä, johon niille on juuri valmistunut uusi hieno koppi. Päivällä ne partioivat perinnekasvien lomassa etsien hyönteisiä ja siemeniä. Yöksi ne vetäytyvät tarhaansa ja nukkuvat orrella vierekkäin kököttäen. Verkkoaita pitää pienpedot poissa kanojen kimpusta.
Joenrantalaitumelta löytyvät naudat eli ensimmäisiä vasikoitaan odottavat tiineet hiehot Pioni ja Palho, jotka ovat tulleet kesänviettoon Tampereelta Ahlmannin koulutilalta. Valkoruskeakirjava Pioni edustaa Itä-Suomen karjaa ja tasaisen punaruskea Palho Länsi-Suomen karjaa. Laiduntavat naudat pitävät rantalaitumen avoinna ja luovat elintilaa monille harvinaistuneille kasveille ja hyönteisille.
Lauma monenvillaisia pässikaritsoita on kotoisin saaristosta Sikka Talun tilalta Rymättylästä, jonka tuotantosuunta on Suomessa harvinainen uuhien lypsäminen. Lampaan maidosta tehdään jogurttia, jota voi maistaa Makasiinin kahvilassa. Elonkierrossa vierailee usein myös taitavia paimentavia border collieita, joiden avulla lampaiden siirtäminen uudelle laidunlohkolle on helppoa.
Ihan Elonkierroksen perukoilla on vuohiaitaus, mutta kannattaa jaksaa taivaltaa sinne asti, sillä vuohet ovat erittäin seurallisia ja syövät mielellään kävijöiden keräämää ruohoa. Muistathan että mitään muuta syötävää ei millekään Elonkierron eläimille saa antaa, sillä ne voivat sairastua vakavasti vääränlaisesta ja liiallisesta ruoasta. Vuohet ovat nuoria kuttuja eli ”teinityttöjä”.
Päivitämme Elonkierron Facebook-sivuille tarkempia tietoja eläimistä sekä niiden ajankohtaisia kuulumisia tasaisin väliajoin.
