Science events
Elonkierto toimii mainiosti ruokaan, luonnonvaroihin, ihmisten ja eläinten hyvinvointiin sekä luontoympäristöihin liittyvän tutkimuksen outreach-alustana. Järjestämme ympäri vuoden tutkittuun tietoon perustuvia tapahtumia.
Esimerkiksi syksyyn ajoittuva Lasten tiedeviikko Elonkierrossa tuo luonnonvarojen tutkimuksen elämyksellisesti käsien ulottuville. Tiedeviikon ohjelmaan kuuluu sekä ohjattua toimintaa että omatoimisia tehtävärasteja Elonkierto-puistossa. Tiedetapahtuma on suunnattu eri ikäisille alakoululaisille ja eskareille.
Ensimmäisen kerran Lasten tiedeviikko järjestettiin kolmipäiväisenä tapahtumana syyskuussa 2021. Mukana oli toistakymmentä tutkijaa eri tutkimusorganisaatioista, tutkimus- ja kehittämistoiminta-yrityksistä sekä tutkittua tietoa soveltavista yleishyödyllisistä yhdistyksistä. Kolmen päivän aikana puistossa vieraili kaikkiaan noin 900 koululaista!
Tutkija, kirjoita Elonkierto mukaan tutkimusprojektiisi!
Poimi tästä perustiedot Elonkierron tarjoamista mahdollisuuksista ja kirjoita meidät mukaan tutkimustulosten levittämissuunnitelmaasi.
Elonkierto on kaikille avoin ja maksuton maatalouden ja luonnonvarojen tutkimuksen esittelypuisto, joka peilaa ruoantuotannon historiaa ja nykyisyyttä toisiinsa. Ainutlaatuinen oppimis- ja virkistyskokonaisuus sijaitsee Kanta-Hämeessä Jokioisten kunnassa. Elonkierrossa voit oppia, miten ihminen ja luonto toimivat yhdessä ja miten luonnonvarojen tutkimus siirtyy käytäntöön. Kooltaan noin 15 hehtaarin laajuinen Elonkierto on perustettu vuonna 1998 ja sitä ylläpitää Elonkierron Ystävät ry.
Astu puiston tiedepoluille tutustumaan kestävään ruoantuotantoon sekä ihmisten, eläinten ja ympäristön hyvinvoinnin väliseen suhteeseen! Voit kulkea valitsemiasi 1-2 kilometrin mittaisia reittejä, joiden varrella tapaat kesäisin suomalaisia alkuperäisrotuisia kotieläimiä ja löydät pohjoisiin viljelyoloihimme sopeutuneita viljelykasveja. Myös yrtit ja ketokukat kukoistavat Elonkierrossa, ja puiston monimuotoinen ja vuodenaikojen mukaan muuttuva kasvillisuus tarjoaa mainiot olosuhteet pölyttäjähyönteislajeille.
Tavoitamme vuosittain vähintään 30.000 kävijää. Kesätapahtumien kävijäkuntamme on monipuolinen muodostuen pääosin kotimaan matkailijoista, lapsiperheistä, nuorten ryhmistä ja eläkeläisistä. Kasvukauden loppupuolella koululaisryhmät ja luonnonvara-alan opiskelijat tulevat tutustumaan perusnäyttelyyn kuuluviin kasvustoihin. Syksyllä järjestettävässä Lasten tiedeviikkotapahtumassa on ainutlaatuinen mahdollisuus tavoittaa noin 300 koululaista ja opettajaa päivässä. Sosiaalisen median kanavien kanavissa meitä seuraa yli 3500 ihmistä ja julkaisujemme kattavuus on noin 120,000 ihmistä, joista suuri osa on 25-55 -vuotiaita naisia, miehiä ja perheitä.
Lue lisää esimerkkejä Elonkierrossa vuonna 2021 tehdystä tutkimustiedon levittämisestä:
- Lasten tiedeviikolla eläinten persoonallisuustutkimusta ja aamiaismatka maailman ympäri
- Viljelykasvien villit sukulaiset ovat ruokaturvan selkänoja
- Elonkierron kasvimaa esittelee ilmaston ja ruuantuotannon muutoksiin sopeutumista käytännössä
- Itäsuomenkarjan tilanne vakaa, länsisuomenkarja huolestuttavasti harvinaistumassa
- Jokiläänin kansalaisopisto ja Elonkierron Ystävät ry:n luentosarja